Takaisin edelliselle sivulle | Piilota kuvat | Tulosta sivu
Globbari 1 • 2010
PARASTA KUNNOSSAPITOA ETSIMÄSSÄ – OSA 1(2)
Kunnossapito kehittyy, niin kuin kaikki muutkin toimialat. Jokainen yritys panostaa uusien menetelmien, prosessien ja tekniikoiden kehittämiseen. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon tuotteita mahdollisimman edullisin kustannuksin. Korkein pääoman tuottoaste yhdessä parhaan tehokkuuden kanssa takaavat, että yrityksen kannattavuus paranee, eli siihen sijoitettu pääoma tuottaa ja kasvaa. Globalisaatiosta huolimatta maailma ei tälläkään alalla ole tasalaatuinen eli homogeeninen. Tehdään pieni kierros ja tutustutaan asioihin.
Oma Eurooppamme näyttää suuntaa monessa kunnossapitoon liittyvässä asiassa. Konsulttien käyttö on Englantia lukuun ottamatta vähäistä. Enemmistö kunnossapito-organisaation johtajista on enemmän kiinnostunut kunnossapidon toimintamalleista ja teorioista kuin toiminnan todellisesta tuloksesta. Moni yritys luottaa kunnossapitäjiensä ammattitaitoon – jolla pyritään usein selittämään heikko kunnossapitotoimintojen suunnittelu.
Kustannusten ja toimintojen karsinta aloitettiin myöhemmin kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, vaikkakin tällä hetkellä kilpailukyvystä huolehtiminen on keskeinen huolenaihe. Merkillepantavaa Euroopassa on uusinvestointien väheneminen BRIC-buumin johdosta (Brazil, Russia, India, China). Eurooppalaiset kunnossapitäjän kohtaavat kovan haasteen, kun vanhenevista laitteista on saatava irti tuotantoa samanlaisella tehokkuudella ja kustannuksilla, kuin esimerkiksi mitä venäläiset tekevät uudella konekannallaan.
Pohjois-Amerikassa on herätty, ja kunnossapidon kehittäminen on voimakasta, vaikka vielä tänään kolme yritystä neljästä keskittyy reagoivaan kunnossapitoon. Teollisuudessa vallitsee trendi alentaa tuotantokustannuksia, mutta ilman ihmisiin ja prosesseihin kohdistettuja investointeja. Yritykset panostavat luotettavuuden hallintaan, mutta eivät riittävästi luotettavuuden perustaan, eli suunnitteluun ja aikatauluttamiseen. Monet suuret yritykset ovat oivaltaneet yhtymätasoisen kunnossapitostrategian merkityksen. Useassa toimipaikassa ja maassa toimittaessa kaikilla on oltava sama kunnossapito-ohjelma, jotta toiminta saadaan linjattua johtamiskelpoiseksi. Petrokemian yritykset ovat suoriutuneet hyvin, mutta kaivos- ja metalliteollisuus tulevat jälkijunassa.
Australia on ollut ja on edelleen kunnossapidon kannalta vaativa alue. Etäisyydet ovat pitkät, ja varsinkin kaivannaisteollisuus on kunnossapitointensiivistä, eli ehkäisevää kunnossapitoa ja korjauksia on paljon ja varaosia sekä tarvikkeita kuluu. Kunnossapidolla on siis suuri merkitys, ja ehkä juuri tästä syystä aussit tuntuvat vetävän kaulaa kaikkiin muihin. Kunnossapidollinen näkemys on edistynyttä ja uudet paremmat käytännöt otetaan käyttöön viivyttelemättä. Merkillepantavaa on myös yliopistojen rooli kunnossapidon tutkimuksessa ja koulutuksessa. Niiden ohjelmat ovat laadullisesti ja määrällisesti reilusti edellä Eurooppaa ja Amerikoita. Elinkaarijohtaminen on arkipäivää ja julkinen hallinto tekee investointipäätöksensä elinkaarikustannusten avulla.
Etelä-Afrikka vastaa monessa suhteessa Australiaa, myös laadullisesti. Pääongelma on mustan työvoiman huono koulutuspohja, joka vaikeuttaa kunnossapidon kehittämistä. Pohjoisemmassa Afrikassa teollisuus rajoittuu muutamaan kansalliseen öljy-yhtiöön. Kunnossapito-osaaminen on säilynyt samalla tasolla kuin se oli valtioiden kansallistaessa ko. teollisuuden.
